Olen kiertänyt Messukeskusta jalkani uuviksiin ja plärännyt uutuuskirjoja silmäni näännyksiin. Seison kuohuviinilasi kädessäni käytävien kulmaan rakennetussa pystiksessä ja seuraan liikennettä ympärillä. Kuohari on sitä tavallista, 4,90 maksanutta puolikuivaa. Kalliit laadut ovat ovat rakennuksen toisella puolella, ruoka- ja viinimessuilla, jossa kaltaisteni, kirjakasseja raahaavien, vähän väsähtäneiden eläkeläisten osuus on olematon.
Monitoimittaja Jussi Lähde tallustelee ohi salkku kädessään ja kamera muhkeahkon vatsan päällä heiluen. Tarkistan rintanenäliinan ja kravatin. Siinä ovat. Juuri oikealla tavalla aseteltuina ja sävy sävyyn soinnutettuina. Häntä vastaan käveleee laihanlaiha mies munkinkaavussa, ja hetken kuluttua pari päivää sitten TV:ssä näkemäni kireästi hymyilevä nainen, jonka nimi liittyi jotenkin siivoukseen.Yli-Harja tai sinne päin.
Viereisen sermin takaa astuvat korokkeelta alas jalat, mustissa viidentoista sentin korkokengissa. Sitten näkyy kapea harmaa hame, joka osoittautuu osaksi jakkupuku-salkku-kärpässilmälasi -yhdistelmää. Yläosa päättyy violetin ja mustankirjavaan rastapöheikköön. Silmät lasien takana näyttävät viileän tutkivilta.
Kuvaajien saattelemana Sofi Oksanen harppoo seuraavalle estradille. Hän on tänään jo ehtinyt kertoa uudesta kirjastaan, osallistua paneeliin sekä haastatella muita kirjailijoita. Sofina olemisen työkenttä näytää loputtomalta, eikä rock-tähtimäinen suosio näytä laantumisen merkkejä. Vain Jeesuksesta kirjoittaneella elokuvaohjaajalla on isompi yleisö. Tai ainakin näyttää siltä, sillä tuolit hänen näyttämönsä edessä on asetettu laajimmalle alueelle. Mies puhuu Jeesuksesta kuin kaveristaan, samaan tapaan kuin bussikuski-opas vuosia sitten tekemälläni Vienan Karjalan reissulla. "Lönruutti ko istu tuon kuusen alla ja tiiraili sieltä kylän suuntaan..."
Ajattelen, että Sofi Oksanen on kirjallisuuden Karita Mattila. Nainen, jota puhutellaan etunimeltä. Karita sitä. Sofi tätä. Luulemme tuntevamme heidät julkisuuden perusteella kuin kaverimme. Todellisuudessa emme tiedä heistä paljonkaan, sillä haastatteluissa he puhuvat vain työstään. Emme saa tietää heidän rakkaushuolistaan emmekä pahimmista peloistaan. Näemme vain ylivertaisen huolitellun, viileän itsetietoisen hahmon, jossa hämmentävästi yhdistyy nöyryys sen edessä mitä he tekevät. Ja he tekevät paljon. Enemmän ja taidokkaammin kuin kukaan meistä omassa työssämme. Ilman että selittelisivät meille mitään.
Heillä on varaa olla selittelemättä. Varaa valita tilaisuudet joihin osallistuvat, varaa käytää agenttia tai hoitaa asiansa itse, varaa vaihtaa kustantajaa, tai perustaa oma kustantamo, jos siltä tuntuu.
Karita ja Sofi ovat tähtiä. Kirkkaita brändejä ja myyttisiä hahmoja, joiden kautta suodatamme omia tunteitamme. Se heille, ja meille, suotakoon.
Päätän sittenkin käydä tsekkaamassa sen gourmet-puolen ja nauttia vaikka lasillisen laadukasta punaviiniä. Because you are worth it.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti